torstai 28. huhtikuuta 2011

Unto-pappa 89 v.

Pappani täyttää tänään 89 vuotta. Syntymäpäivän kunniaksi esittelen joitakin hänen töitään. 

Unto-pappa pääsi sodan jälkeen vuonna 1945 penkkipuuseppien koulutukseen ja työskenteli puuseppänä OY Schauman AB:n huonekalutehtaalla Jyväskylässä. Taitavana työntekijänä pappa sai vastuulleen suuren tilauksen Alvar Aallon suunnittelemaan Lakeuden ristin kirkkoon Seinäjoelle. Hän valmisti kaikki kirkon puiset kalusteet alttariristiä ja virsitauluja myöten. Muut kalusteet hän teki yksin, mutta penkkejä valmisti useampi henkilö. Pappa teki penkkejä niin kauan, kuin niitä mahduttiin säilyttämään Schaumanin tehtaalla. Sitten hän lähti asentamaan niitä Seinäjoelle muiden jatkaessa penkkien valmistusta Jyväskylässä.

Unto-pappa asensi penkkejä Lakeuden ristin kirkkoon 
Seinäjoelle vuona 1959.





Musta-valkoiset kuvat: Unto-papan albumi



Alvar Aalto (1898 - 1976): 
Lakeuden risti, Seinäjoki









- Ei siellä rakennustyömaalla ollu muita ku urkujen tekijät, kun minä olin siellä sillä kertaa. Yhtenäkin iltana, kun urkujen laittajat ol töissä seittemästä viiteen, ni minä sitten viieltä pääsin alottamaan polvistumispenkit. Yhtenä yönä minä ne polvistumispenkit yhistin. Se penkki ol semmonen U:n muotoinen. Yhentoista aikaan yöllä ku nuoria miehiä kävi siellä kirkossa, ni minä sanoin, että tuutteko pojat auttamaan, että lasketaan tämä tuonne varovasti. Niitä ol monta miestä, niin polvistumispenkit laitettiin siihen alttarin ympärille. Se penkki piti yhistää nurinpäin ja sitten tartti kääntää siihen marmorialttarin ympärille, Unto-pappa muistelee.

- Ja yksi juttu vielä, että mitenkä rahaa paloi. Kun minä tein tuota alttariristiä, niin se oli vielä ihan kokonaan hiekkapuhaltamatta, kun rekka-auto seisoi jo pihassa aamulla ja minä vasta rupesin hiekkapuhaltamaan. Rekka-auto seisoi tyhjillään koko päivän. Kuvittele sinä. Rekka-auto ootti koko päivän tyhjillään sitä, että illalla sitten saatiin nostettua vasta se risti autoon, Unto-pappa ihmettelee.


Puutuoli vuodelta 1962






Unto-pappa teki tämän tuolin eräällä metsäkämpällä Toivakan Palosen kylässä vuonna 1962. Hän vietti kaksi kesää tuolla mökillä perheensä kanssa. Hän etsi tuoliin puut metsästä. Vänkkyrä käsinoja on raitaa. Raita oli kaatunut järven päälle, ja pappa näki siinä vänkkyräoksan ja kiipesi 5 - 6 metriä raidan runkoa pitkin sahaamaan oksan irti. Oksa tipahti järveen, ja pappa etsi metsästä pitkän riu´un, jolla veti oksan järvestä rannalle. Työkaluina papalla oli pokasaha ja kirves. Naulat hän löi kirvespohjalla, vasaraa kun ei mökillä ollut.

Kesän lopussa pappa antoi tuolin lainaan salmen toisella puolella sijaitsevaan naapuriin, josta oli hakenut kesäisin maitoa ja voita. Kun naapurit muuttivat Toivakan kirkonkylään, he toivat tuolin sinne mukanaan. Pappa haki sieltä tämän tuolin ja kuljetti sen mopolla 35 km päähän Jyväskylään. 
- Pidin kovasti kiinni, ei mittään hättää ollu, Unto-pappa kertoo. 

Pappa maalasi tuolin valkoiseksi Jyväskylässä. Tuoli on ollut vanhemmillani melkein niin kauan kuin muistan.


Paljon onnea syntymäpäivänäsi Unto-pappa!

6 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

WAU! Onnea papallesi! Upea tuoli, todellista designia <3

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos, minäpä kerron terveiset.

Sinikka kirjoitti...

Onpa mielenkiintoista historiaa, täytyy joskus käydä katsomassa noita penkkejä.

Lemppu kirjoitti...

Peesaan Sinikka-siskoa. Oli niin kiinnostava juttu, että jäin sitä miettimään pitkäksi aikaa. Tosi hienoa saada kuulla Lakeuden ristin penkkien tarina, kiitos siitä ja vaikuttavista kuvista! Täytyy todellakin käydä joskus katsomassa ja istumassa ja ihailemassa käsityötaitoa!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos Sinikka ja Lemppu. Minustakin nuo tarinat ovat mielenkiintoisia ja halusin jakaa niitä muillekin. Kiva, että tykkäsitte.

Unknown kirjoitti...

Ihanaa kun kirjaat Pappasi tarinoita! Hienot muistot =)