maanantai 12. marraskuuta 2012

Eikä purista enää yhtään




Uudet housut vai laihdutus? Minulle on kertynyt lisää kiloja viime talven jälkeen. Kokeillessani talvivaatteita tässä yksi ilta tajusin, että edessä on joko laihdutus tai uusien vaatteiden osto. Minua ei kiinnosta kaupoissa kiertely, eikä ajatus laihduttamisestakaan innostanut. Niinpä siis korjasin housut vastaamaan paremmin nykyistä kokoani.








Olisi varmaan ollut parempi tehdä kaksi levennyskiilaa, mutta vetoketjun toisella puolella on nepparit vyötärökaitaleessa. En keksinyt, miten saisin tehtyä siihen kiilan.

Kuvissa housujen ja levennyskiilan sävyero korostuu, mutta luonnossa kankaat ovat aikalailla saman sävyisiä, kiila vähän kiiltävämpi. Kiila ei näy käytössä, sillä takki peittää sen. Kiinnitin nurjalle puolelle kiilan kohdalle fleeceä lämmikkeeksi päällitikkauksella.



13 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Yksi hyvä keino on tehdä kiilat sivusaumoihin tai etukappaleelle hieman sivummalle (suorien housujen etulaskoksien kohtaan). :)

eitsu kirjoitti...

Hyvä idea!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Hei Hanna ja Eitsu, kiitos viesteistä.

Hanna: Luettuasi viestisi tuntuu itsestään selviltä kiilojen paikat, ei vaan tehdessä tullut mieleen. Kiitti vinkistä. :)

Helinä kirjoitti...

Emmä tiärä miksi ne vaatteet aina kutistuu siellä vaatekaapis:-) joku vika niissä täytyy olla!

tarjah kirjoitti...

Joo ja täällä on yks aivan mielikuvitukseton, ei tullut edes pieneen mieleen tuollaiset kiilat. Että vaatteita voi suurentaakin? Taaas tuli todistetuksi ;)

Timanttu kirjoitti...

Jep! Kiitos ideasta. Taitaa olla edessä minullakin tuo homma. En oo vain vielä uskaltanut talvihousuja kokeillakaan, kun tiedän, ettei mahdu.... :o(

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Helinä: Kyllä minäkin luulen, että nuo housut on kutistunu, ainakin vähän. :)

Emileitha/Tarja kirjoitti...

Olen tehnyt kiiloja sivulle.. eivät näy mut ärsyttävät tietystikkin..
Tuo oli aika jännän näkönen, kuin suunniteltu alunperin..

Tanja K kirjoitti...

Vau! Minen koskaan saisi aikaiseksi tuollaista parannusta housuihin.

Aarnilintu kirjoitti...

Huomattavasti ekologisempi ja järkevämpi vaihtoehto kuin marssia kauppaan ostamaan uudet housut. Pirteä! Minulta taas eilen meinasivat housut pudota kun juoksin junaan, joten taitaa olla jonkinlainen pienennysoperaatio edessä. Kun ei myöskään viitsisi hyviä (kirpparilta ostettuja) housuja kirpparille laittaa ja lähteä uusia metsästämään.

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos kehuista! :)

Rva Pioni kirjoitti...

Ihan mahtavaa aktiivisuutta ja juurikin vartalolle edullinen malli! Kannattaisi minunkin alkaa rakennella mukavuuskiiloja, napit kun pamahtelee ja mieli kiristyy harmittelemaan marraskuun pimeillä.

nanou kirjoitti...

supermahti-idea :)