sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Swantseissa Varanginvuonolla


Nutukkaat ja swantsit


Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Pohjois-Norja









Miellyttävimmät housut ikinä! Minulla ei ole ollut lapsuuden jälkeen pitkälahkeisia villahousuja. Nyt ymmärrän, mistä olen jättäytynyt paitsi. Swantsit eli villapaidasta tekemäni housut (sweater pants, ohje täältä) ovat ihanan lämpöiset ja pehmeät. Villapaita maksoi kirpparilla 3 euroa. No, ei se täyttä villaa ole, siinä on puolet akryyliä. Laitoin housujen vyötärölle kapean kuminauhan. Pujottelin sen neuloksen läpi.

Kuvasin swantsejani eilen Norjassa Varanginvuonolla erään ystäväni päällä matkalla Vesisaareen (Vadsø). Sinne on noin kahden tunnin ajomatka Utsjoelta, Suomen pohjoisimmasta kunnasta.





Ystävälläni oli jalassaan tätinsä tekemät nutukkaat, poron koipinahasta tehdyt kengät. Nutukkaat ovat uskomattaman mukavat jalassa, ihan kuin sukkasillaan kävelisi. Ne ovat tosi lämpöiset.



Nutukkaat

Pohjois-Norjassa kaamos on pitkä, eikä aurinko nouse horisontin yläpuolelle joulukuussa lainkaan. Keskipäivällä on kuitenkin jokunen tunti melko valoisaa. Käytin täytesalamaa monessa kuvassa, eli vähensin kameran kiinteän salaman tehoa, jotta sain kuvaan myös vallitsevaa valoa.



Varanginvuono




Villapaidan jämäpaloista ompelin lapaset. Näet ne sekä siskolleni ompelemani swantsit ja kaulurin täältä.

20 kommenttia:

Jadezza kirjoitti...

Ihania kuvia! Tunnelmaa!

Henni kirjoitti...

Hienot swantsit! Mahtavat kuvat ja hauska linkkivinkki!

Marjo/MadeByMade kirjoitti...

Mahtavat swantsit ja upeita kuvia! Olen itsekin yrittänyt etsiä kirpparilta swantseihin sopivaa villapaitaa, mutta vielä en ole sellaista löytänyt.

margsan kirjoitti...

Oi, mitä maisemaa!!! Ja nuo villikset on tosi hienot!! Yhdessä kirppikseltä hankkimastani villapaidassa on juuri tuo sama kuvio....

Anonyymi kirjoitti...

Upeat maisemat, tosi arktinen tunnelma :) Ja hienot swantsit!

Jonna kirjoitti...

Hienot swantsit! Minunkin on pitänyt tehdä..ei ole saanut aikaiseksi!

Nonnu Neuloja kirjoitti...

Me tehtiin kans kesällä reissu pohjois norjaan, oli aivan huikeat maisemat. Talvella varmaan yhtä upeaa!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos mukavista kommenteista. :)

Ilosofiaa: Aattelin, että kesäiset maisemat tuolla on parhaat, mutta kyllä siellä talvellakin tosi kaunista. Molempi parempi.

elämää Saksalaismetsissä kirjoitti...

kuva toi todella jouluntunnelman tänne Saksan vesisateisiin. Kiitos ihanista housunmalleista. Ompelin juuri tyttärentyttärelle vanhasta tukkijätkän takista talvihousut, myös kuminauhakujalla.Tuo mallisi villahousuiksi on tosi mahtava. Kiitos, kun jaoit sen. VOin laittaa omaan blogiini kuvan Julian housuista, kunhan Julia ensin sovittaa niitä.Hyvää joulua Sinulle.

Etanaelli kirjoitti...

Upeita kuvia! Rakastan talvea ja olenkin lähdössä Lappiin alkuvuodesta. En taida villahousuja ehtiä tehdä, mutta täytyy pitää mielessä, jos tulee vastaan kivannäköinen villapaita :)

KahviKaneli kirjoitti...

Ihkut pöksyt. Nyt pitääkin katsella villapaitoja kirppiksellä "sillä silmällä". Meidän pakastimesssa on yhdet nutukkaat :O)
Sain ne joskus Norjassa töissä ollessani työnantajaltani, tai oikeastaan meidän lapsi sain ne. Nyt hän on jo kasvanut ulos niistä ja minua neuvottiin pitämään ne pakkasessa, et ne säilyy? Siellä ne on ollut kohta varmaan yli 10 vuotta:)

Hanna Mi kirjoitti...

Mainiot swantsit! Tekemisen määrä kasvaa, kun blogistasi löytyy mukavia ideoita. Parit villapaidat odottaisikin kaapissa jatkojalostusta. Kuvien tunnelma on ihana, mukava katsella kuvia, kun kuvaaja osaa hommansa!

Unknown kirjoitti...

:) tottakai!! Olen jo monta vuotta halunnut villahousuja, mutta en ole vaan keksinnyt että niitä voikin omella! Kiitos vinkistä.
Sinulla on muutenkin paljon kiinostavaa sinun blogilla :)

Heidi kirjoitti...

onpa upeat maisetat ja etenkin upeat Swantsit :) miehellä on mun mielestä just samanlainen paita kaapissa jolle mulle on luvattu käyttöoikeus :)

Laura [ Sateenkaaria ja serpentiiniä ] kirjoitti...

Onpa söpöt! Nyt tuli mullekin hinku villahousuihin. Ehkä kuitenkin kokeilen ensin neuloa ne. Ellei kirpparilta löydy heti sopivia paitoja. Joku joskus kommentoikin niihin tekemiini pitkiin sukkiin, että niistä ei enää edes paljoa puuttuisi :)

Emileitha/Tarja kirjoitti...

Jopas ovatkin kivat .. josko pitää kokeilla ja kauniita maisemia

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat villahousut ja ihanat nutukkaat. Nyt tuli koti-ikävä näitä kuvia katsellessa. Meillä ei ole edes lunta.

Anonyymi kirjoitti...

Tein sitten swantsit. Ompelin saumurilla ja tuli sellaset sukkahousumalliset. Ei oo kuulkaa vaikeeta, kun vaan leikkaa nelion irti kauluksen kohalta ja "kursii" kiinni. Aikaa menee tunti sovituksineen. Villapaidan poolokauluksesta tein kaulurin. kiitos Laura ja hyvää joulua! Mari

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Oioi, olispa ihana päästä käymään Norjassa myös talvella!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Swantsit on ollu tosi hyvät, suosittelen sellaisten tekemistä. Suosittelen myös Norjaa matkailumaana. :)